Puhuminen omista asioista on mulle helvetin vaikeeta, mut asioista kirjottaminen on helpompaa. Taas ollaan pisteessä, että pitää keventää oloa. sanon jo tässä vaiheessa että ANTEEKSI ENKÄ TARKOITA MITÄÄN PAHAA mikäli joku lukijoista tunnistaa itsensä .
Nyt on tosissaan se aika kun haluaisi näyttää aikalisä -merkkiä. Käsi pystyyn ja toinen poikittain sen päälle. sitten asia riistäytyy käsistä kun useat ihmiset rupeavat samalla viikolla kertomaan, että ovat menettäneet elämänhalunsa ja purkavat asiaa minulle ja tietysti kuuntelen. He ovat juuri sellaisia ihmisiä joille itse olen purkanut aiemmin omaa surua/vaikeita asioita ja koen, että olen heille sen velkaa, että kuuntelen heitä Sitten tulee mieleen alkukesä jolloin kävin samankaltaisia keskusteluita
pitkään Markon kanssa, Elämä todella potki Markoa hänen elämä oli täynnä ylä ja alamäkiä mutta hän selvisi todella monesta mitä muut ei olisi jaksanut mutta sitten tuli se piste, ettei hän enää jaksanut:( olen huono näyttämään tunteitani ulospäin ja Markon saattaminen viimeiselle matkalle oli vaikeaa. Kun pääsin kotiin niin kyllä siinä pääsi se itku jonka nieli hautajaisissa Nyt ollaan taas siinä pisteessä että pelkään menettäväni lisää ystäviäni. Haluaisin auttaa kaikkia ,muttei voimavarat enää riitä. Taustalla on myös pitkä prosessi jossa ystäväni exä piinasi häntä pitkään ja uhkaili häntä. Uhkailu kohdistui myös minuun ja moneen muuhun asia onneksi rauhottui muutama viikko sitten kun tyyppi saatiin poliisin huostaan. Oikeuden käynti on luutavasti ensikuussa. ystäväni on ollut todella lopussa myös tilanteeseen ja olen yrittänyt olla hänenkin tukenaan. Tiedän että oikeuden käynnistä tulee pitkä ja raskas prosessi. Tämäkin on kuormittanut ja aiheuttanut paljon ahdistusta. Sitten lähipiirissä on tapahtunut paljon. Mummi on sairastunut alzheimeriin ja se todella näkyy kun mummi ei enää muista asioita ja saattaa kertoa asiat monta kertaa. Iskä joka on minulle rakas juo aika paljon. Kun olen hänelle puhunut hän on vain käynyt itkemään ja olemme puhuneet muttei se ole auttanut. Sain isältäni puhelun Maaliskuussa ja se meni kutakuinkin näin ”Millaista jälkeä ase tekee jos ampuu suuhun. ja hän alkaa itkemään ja kertoo kuinka lopussa on elämään. Kun hönellä ei ole töitä tai omaa asuntoa (Isä asuin kaverinsa kanssa todella pienessä yksiössä) voitte kuvitella millaista on saada omalta isältä tuollainen puhelu kun tiedät ,että asunnossa oli ase ja olet itse 130km päässä. Onneksi siskoni asui lähellä ja hän haki luodit pois. Nyt isän tilanne on sentää parempi kun hän sai asunnon ja töitä mutta sitten nyt on nuo edellä mainitut asiat jotka pyörii mielessä kokoajan. Unirytmikin on niin sekaisin kun miettii asioita ja sitten kun on ollut välillä sillä asenteella, ettei millään olisi väliä vaikka en itse yleensä näin ajattelekkaan. Anteeksi taas tässä välissä jutun sekaisuus. Tekisi jälleen mieli vain nostaa kytkintä ja poistua kauas takavasemmalle mutten voi jättää kavereita pulaan. Jos joku tekee itselleen jotain niin syyttäisin siitä varmasti taas itseäni ja taakka jatkaisi jälleen kasvamista. Sitten on hartoijoilla sellainen asia mistä ei voi kirjottaa, mutta se ei ole perjaatteessa niin paha kuin edelliset ,mutta sekin vain kuormittaa.
Tämä varmaa näyttää siltä että puhuisin paskaa mutta kaikki on totta.
